Tarinoita

Kuvia, tarinoita, esittelyjä, kyläläisten muisteluja ja kaikkea muuta Miekkiöön liittyvää aineistoa kerätään meilellään tänne. Eli jos sinulla on Miekkiöön liittyviä asioita, tarinoita, muistoja, kuvia kylän eri ajoilta, eri alueilta, rakennuksista, luonnosta jne… lähetä ne tänne jaettaviksi ja muidenkin kyläläisten luettaviksi sekä katseltaviksi.


Helmi Salminen s. 25.10.1921 – k. 26.7.2013 on kirjoittanut oheisen tekstin 1980-luvulla kulttuurilautakunnan kilpailuun. Hänen kirjoittamansa teksti sisältää katsauksen Miekkiön synnystä ja historiasta aina 80-luvulle asti. Teksti ja sen sisältö antavat Miekkiöläisillä mielenkiintoisen katsauksen Miekkiön historiaan. Se antaa myös ajattelemisen aihetta nykyajan kiireisen yhteiskunnan keskelle, josta mm. talkoohenkisyys ja yhteisen tekemisen, sekä perinteiden vaalimisen taito tuntuvat hiljakseen katoavan. Joten yritetään osaltamme jokainen Miekkiöläinen vaalia yhdessä historiaa ja perinteitä…

Helmi Salminen: Kirjoitus kulttuurilautakunnan kilpailuun (III palkinto)

Miekkiön kylä on yksi lievealue Hollolan kaakkoisnurkassa Lahden kaupungin ja Orimattilan muodostamassa kainalossa, seuraillen rajanaan Porvoonjoen mutkaista rantaa aina Puujokeen asti,
joka samalla on pitäjän rajana.

Eihän Miekkiö kylän nimenä ole maarekisterin mukaan virallinen, joskin joissakin vanhoissa papereissa mainitaan Miekkiönmaa. Maarekisterin mukaan Miekkiö on muodostunut usean
Hollolan kylän takamaista. Nimet Aikkala, Herrala, Hälvälä, Jorvala, Okeroinen ja Vesala esiintyvät talojen kirjoissa. Jopa Mukkulan maita on ollut täällä ja yksi valtion niin sanottu
puustelli, jonka 1800-luvun loppuaikoina eräs asukas osti.

Ensimmäiset asukkaat perimätiedon mukaan ovat tulleet Virosta pakolaisina tai siirtolaisina. Kolme perhettä asettui asumaan tänne. Yksi perhe muutti Porvoonjoen ja Puujoen yhtymäkohdan
läheisyyteen, nykyisen Jokelan talon paikalle. Toisen asukkaan paikan, Haaran, rakennukset ovat hävinneet, mutta kuitenkin muistetaan niiden sijainneen nykyisten Peisalan ja Perttulan talojen
välimailla. Kolmas perhe kulki mäkien ja kallioiden taakse lähelle Huhdankulmaa, Lemolan paikkaan. Vanhemmat kyläläiset muistavat vielä Lemon Tiinan, joka kuului talon alkuperäisten
asukkaiden sukuun.

Muu asutus on kehittynyt joko maanostojen kautta tai perimällä sekä osa Isojaon yhteydessä muuttamaan joutuneiden tilojen asukkaista. Vasta Isojaon jälkeen alettiin raivata tietä korpeen,
samaan paikkaan kuin nykyinenkin Miekkiöntie, jota tosin jälkeenpäin on oiottu paikoin. Vanhukset muistelevat, miten mentiin vuosisadan alun aikoihin Lahteen markkinoille. Syksy oli ja
pimeä, aamulla aikaisin piti lähteä, koska matka oli vaivalloinen ja aikaa vievä. Piti olla päreitä mukana, jotka sytytettiin, että nähtiin kulkea pitkospuita pitkin joen yli, koska Tervahaudan siltaa ei vielä silloin ollut. Myöhemmin se rakennettiin tiehoitokunnan toimesta. Vanhukset muistavat sen tapahtuneen noin vuoden 1910 vaiheilla.

Kylä sai koulun vuosisadan vaihteen aikoihin. Se toimi ensin supistettuna. Myöhemmin alakoulua pidettiin vuokratiloissa, ensin Koiviston salissa ja sen jälkeen Pönölän salissa, kunnes vuonna 1938 tehtiin koululle lisärakennus, mihin alakoulu sai omat tilansa. Koulu toimi kaksiopettajaisena. Samoin nyt, peruskouluun siirryttäessä siinä on ala-asteen luokat I-II ja III-IV kahdella opettajalla.

Kylässä on toiminut ja yhä toimii innolla koulun kanssa samoihin aikoihin perustettu raittiusseura ”Aate Toinen”. Eikös vaan, pantiin talkoot toimeen ja niin kohosi seuratalo koulun naapuriksi lahjaksi saadulle tontille. Siellä sopi nuorison ja myöskin vanhemman väen kokoontua harrastuksiinsa. Ahkerassa käytössä seuratalo on ollutkin. Vielä tänäkin päivänä sen suojat tarjoavat toimintamahdollisuuden kyläläisille. Sinne kokoontuvat nuoret kerhoihin ja diskoihin.

Näytelmäharrastus on aina ollut vireessä kyläläisten keskuudessa. Viime aikoina se on vironnut entisestään. Jopa koko illan näytelmiä on harrastettu pienistä ja ahtaista tiloista huolimatta ja innostus on ollut kova.

Raittiusseuran lisäksi on Miekkiössä toiminut urheiluseura Miekkiön Vilkas ollen aikanaan hyvinkin keskeinen urheilun alalla pitäjässä. Nykyisin se on sulautunut Hollolan Urheilijoihin.
Täällä oli hiihtomestareita ja kesäurheilun alalla samoin pitäjän parhaimmistoon lukeutuvia miehiä ja naisia. Nykyisin on piiritason ja valtakunnallisestikin sijoittuneita nuoria urheilijoita.
Suunnistus on ollut miekkiöläisten lempilaji kautta aikojen. Täältä on löytynyt maatalousalankin kilpailuihin kova vastus niin pitäjä- kuin jopa piiritasolle. Kylän maamiesseura toimii vireänä
tupailtojen, retkien sekä opinto- ja kilpailumatkojen muodossa.

Naiset kokoontuvat Marttayhdistyksen eri tilaisuuksiin. Kuitenkin marttaillat ovat päätoimintamuoto. Siellävalmistetaan käsitöitä, lauletaan ja keskustellaan ajankohtaisista asioista. Aika ajoin on myös opintokerho liittynyt marttailtojen puitteisiin.

Seurakunnallisiin toimintoihin liittyy Sisälähetysseura Ja Hangasmäen puolella toimi Lähetysdiakoniapiiri. Lapsille oli pyhäkoulut ja päiväkerho. Luontoläheisyyttä ja ulkoilua harrastaville tarjoaa metsästysseura toimintamahdollisuuden. Näin ollen tuntuu, että jokaiselle löytyy jonkinlainen mahdollisuus vapaa-ajan terveeseen käyttöön. Kun ajattelee nuorison harrastuksia eri aikoina, oli 1920-luvulla keinut muodissa. Miekkiössä oli kaksi keinua. Nykyisen Sanin tontilla oli peräkylän nuorten pystyttämä pyörivä keinu, jonka tuntumaan nuoret kesäilloin kokoontuivat naapurikylästä. Toinen keinu oli Hangasmäen kupeessa vähintään yhtä ahkerassa käytössä. Kesäilloin se oli tämän puolen nuorison tapaamispaikka. Tervahaudan silta Simolaan mentäessä löysi myös joukon nuoria iltaisin. Siihen aikaan Porvoonjokikin oli niin puhdas, että siinä uitiin joka ilta ja jopa kalasteltiin.

Sitten oli aika, kun innostuttiin pesäpallopelistä. Pari kertaa viikossa oli kovat harjoitukset. Siellä nuoret miehet harjoittivat kuntoaan. Jopa joku tyttökin uskaltautui mukaan näihin
harjoitusotteluihin. Sitten käytiin pelaamassa otteluita milloin missäkin ja vaihtelevin tuloksin. Sotien jälkeen Hangasmäkeen keinun paikalle rakennettiin talkoovoimin Miekkiön Vilkkaan
omistukseen tanssilava, joka nimettiin Keijulaksi. Monet karkelot siellä pidettiin. Nyt sekin on enää muisto vaan – hävinnyt on paikaltaan Keijula.

Tuntuu, ettei nykyihmisillä ole sellaista yhteismieltä, että talkoilla saataisiin kokoon mitään tällaista vastaavaa tai tuntuvaa.